Lottoaminen – maailman laajuinen harrastus

Lotto on monissa maissa hyvin vanha rahapeli ja useat vanhemman polven ihmiset muistavat kuinka television äärellä jännitettiin lottoarvonnan aikana koko perheen kanssa. Nykyään sen muodot ovat kuitenkin kohtuullisen vakiintuneita. Merkintöjä erilaisista lotoista on kuitenkin löytynyt jo antiikin Rooman ajoilta. Lotto taitaakin siis vedota ihmisiin ajasta ja paikasta huolimatta. Kukapa ei joskus haaveilisi pakenevansa arkea, ja lottovoiton avulla se olisi helppoa.

Lottoa pelataan ympäri maailmaa ja siitä on monta erilaista versiota. Niillä kaikilla on kuitenkin monia yhteisiä piirteitä, niin että asiaan perehtymätönkin voi tunnistaa ne lotoiksi. Oli kyseessä sitten amerikkalainen lotto, kuten Powerball, tai eurooppalainen lotto, kuten Eurojackpot, niin niissä kaikissa valitaan numerot tietystä numerojoukosta ja toivotaan, että juuri ne numerot osuvat arvonnassa kohdalla. Useimmissa lotoissa valitaan myös lisänumeroita, joille annetaan välillä hauskan kuuloisia nimiä. Eurojackpotissa lisänumeroita kutsutaan tähtinumeroiksi, Powerball-lotossa lisänumero taas kantaa loton nimeä Powerball (Voimapallo) ja Euromillionsissa niitä kutsutaan nimellä Luck Star -numerot, eli onnentähtinumerot. Useimmissa ulkomaalaisissa lotoissa päävoiton voittaminen vaatii lisänumeroiden osumista oikein lottonumeroiden lisäksi toisin kuin veikkauksen järjestämässä lotossa, jossa lottonumeroita on saatava seitsemän oikein viiden sijaan ja lisänumerot eivät vaikuta päävoittoon. Viisi päänumeroa on aika yleinen päänumeroiden määrä ja lisänumeroita on yleensä yhdestä kahteen.

powerball

Useilla mailla on omat lottonsa, mutta nykyään suosiotaan ovat kasvattaneet, ja tuntuvat jatkuvasti kasvattavan, maiden rajat ylittävät lotot, joissa päävoitot kohoavat kymmeniin miljooniin euroihin. Verkkosivujen kautta lottoarvontoihin on helppo osallistua ja lottotulokset julkaistaan niillä nopeasti. Lottointoilijat pääsevätkin jännittämään useita kertoja viikossa lottotuloksia, jos he osallistuvat useampiin ulkomaisiin lottoihin. Isommat lotot ovat niin suosittuja, että niistä pidetään kaksi lottoarvontaa viikossa. Kahdesti viikossa pääsee jännittämään muun muassa Euromillionsin oikeaa lottoriviä. Euromillions-lottoa pelataan tiistaisin ja perjantaisin. Lottotulokset ilmestyvät verkkoon pian arvonnan jälkeen. Virallisesti Euromillionsin piiriin kuuluvat maat ovat Andorra, Itävalta, Belgia, Ranska, Irlanti, Liechtenstein, Luxembourg, Monaco, Portugali, Espanja, Iso-Britannia ja Sveitsi. Erilaisten pelisivustojen kautta pääset osallistumaan tähän ja moneen muuhun suosittuun lottoon, joten siitä vain valitsemaan sinulle sopivaa lottoa ja jännittämään tuloksia!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *